Saimme upean mahdollisuuden osallistua tänä syksynä Alkon järjestämään Maistuvia sisältöjä -valmennukseen. Kyseessä oli lajinsa ensimmäinen sisällöntuottajille suunnattu valmennuskokonaisuus. Opiskeluun oli haku päällä kesän korvilla ja syksyllä me parikymmentä mukaanpäässyttä kokoonnuimme neljän illan aikana eri teemojen äärelle oppimaan, inspiroitumaan, maistelemaan, aistimaan ja keskustelemaan. Näiden opiskelukertojen lisäksi järjestettiin päätösdinner Kulinaarisella insitituutilla, jossa pienryhmissä kokkasimme itse suunnittelemamme ruoat ja nautimme niiden makupareina valitsemamme viinit – siitä lisää myöhemmin!
Valmennuksessa oppaina toimivat hurmaavat Taina Vilkuna ja Anri Lindström. Taina (kuvassa oikealla) on yksi Suomen neljästä huippuarvostetun Master of Wine -tutkinnon suorittaneista ja kaikkien samppanjan ystävien idoli. Hänen kupliva ja innostava asiantuntemuksensa sekä ylpeä alkolaisuutensa (since 1988!) vie mukanaan! Alkolla Taina toimii tuoteviestintäpäällikkönä ja yhtenä päämaistajista valikoimavalintojen suhteen. Anri (kuvassa vasemmalla) toimii Alkolla tuote- ja palvelukouluttajana. Anrin eloisa ja monipuolinen tietämys on huippuluokkaa – ei voi vilpittömästi liikaa kehua tämän kaksikon kykyä kertoa juomista hauskasti ja innostavasti sekä taitoa luoda lämmin ja vieraanvarainen ilmapiiri. Onneksi he eivät ihmisinä katoa valmennuksen päätyttyä, vaan meillä on jatkossakin tuki ja turva, jos halutaan kysyä tuotteista. <3




Koulutuksen kantavana teemana toimi ruoan ja juoman yhdistäminen – ja sekös juuri Makuparille sopii! Yhtenä teemana käsiteltiin paljon myös Alkon arvomaailmaa ja ammattilaisuuden tapaa, johon myös meitä osallistujia opastettiin. Vastuullisuus, syrjimättömyys ja tasapuolisuus, ne iskostuivat todella mieliin ja näkyivät tekoina läpi valmennuksen.
Lisäksi käytiin läpi eri makutyyppejä ja luonnehdintoja, syvennyttiin trendeihin, avattiin vastuullisuusmerkintöjä ja saatiin inspiraatiota mm. Samuil Angelovilta sommelierin näkökulmasta juoman ja ruoan yhdistämiseen. Sekä maisteltiin kymmeniä erilaisia viinejä ja muitakin juomia – eri tyyppejä, eri rypäleitä, samoja rypäleitä uudesta ja vanhasta maailmasta, eri maita, erilaisia tuotantotapoja, yhdistelminä erilaisiin makuihin ja ruokiin… Ja vastauksia kaikkiin mahdollisiin isoihin ja pieniin kysymyksiin, sillä asiantuntemusta löytyi!



Kokonaisuus oli todella antoisa, ja tulemme varmasti ammentamaan sen opeista vielä paljon tulevaan tekemiseemme. Yksi avartavimmista osa-alueista oli eri juomien maistaminen saman ruoan kanssa – monipuoliset makuparit. Näin maistamalla oppi ymmärtämään syvällisemmin eroja, miksi jokin yhdistelmä toimii ja miksi ei.
Heti valmennuksen alussa perehdyttiin makumatriisin keinoin perusmakuaistimusten ja ruokayhdistelmien eri puoliin: hapokkuuteen, suolaisuuteen, tulisuuteen, umamiin ja rasvaisuuteen. Näille etsittiin viineistä sopivia yhdistelmiä: mikä sopii millekin, mikä ominaisuus tasapainottaa, mikä korostaa, mikä ei toimi lainkaan. Tämä harjoitus oli tosi hyödyllinen ja toimi pohjana myöhempiin maisteluihin.




Koulutukseen osallistui monipuolinen joukko toimittajia, bloggaajia, somevaikuttajia ja muuten työkseen ruoan ja juoman parissa työskenteleviä. Tässä porukassa on ihan huikea määrä erilaista tietämystä ja erilaisia katsantokatoja nautiskelun maailmaan. Joukosta muodostui todellinen yya-porukka, jolta voi kysyä mitä vain. Ja luokkakokouskin on onneksi jo ajatuksena ilmoille heitetty… Kiitos upeasta syksystä kaikille, jatketaan yhdessä “pätevinä suomalaisen juoma- ja ruokakulttuurin edistäjinä sekä alan laadukkaan ja vastuullisen sisällöntuotannon inspiroivina ja suvereeneina airuina” kuten päätöstodistuksemme meitä velvoittaa.


