Perrier-Jouëtia, kotimaisia juustoja & suklaapistaasimansikoita


Makuparin puolikkaalla on matkamuistopahe: samppanjapakkaukset, joissa on mukana brändin lasit. Tuollainen pakkaus on ihana tuliainen ja säilyy muistona reissusta silloinkin, kun pullo on jo tyhjentynyt. Tällä kertaa Pariisista tarttui mukaan Perrier-Jouëtin suloinen setti. Ja kylläpäs näiden lasien muoto näyttää erityisen kauniilta myös kuvissa!

Maistelimme samppanjan kotimaisten juustojen ja suklaapistaasimansikoiden kera. Samppanjasta on edelleen monilla mielikuva skoolausjuomana, vaikka se on mitä upein juoma läpi aterian nautittavaksi. Brunssijuomana myös toki ehdoton, mutta meillä samppanja yhdistyy usein myös juustojen rinnalle ja jälkkäreihin. Tärkeintä on löytää sopiva yhdistelmä, jottei ruoka jyrää juomaa tai toisinpäin. Samppanjoissakin on monia luonteita ja makeusasteita, joten valinnanvaraa riittää niin syville mauille kuin keveille herkuille.

Perrier-Jouëtin samppanjatalolla on ihana tarina: vuonna 1811 korkintekijä Perrier meni naimisiin neiti Jouëtin kanssa. Vuosi häiden jälkeen he perustivat samppanjatalon. Tuohon aikaan samppanjat olivat tyypillisesti makeita, mutta Perrier-Jouët toi ensimmäisenä markkinoille kuivan juoman 1850-luvulla. Perrier-Jouët arvostaa perinteitä: yli 200 vuoden aikana talolla on ollut vain seitsemän eri kellarimestaria! Pulloissa näkyvä jugend-ajan anemone-kuvitus on myös ikoninen, sen on suunnitellut Emile Gallé vuonna 1902. Maalaus oli kuitenkin liian kallis tuolloin massatuotantoon, mutta löydettiin onneksi uudelleen 1960-luvulla, jolloin se pääsi Belle Époque -pulloihin.


Talon raikkaalle tyylille ominaisena pidetään Chardonnayn käyttöä, joskin Grand Brutin blendissä sitä on vain 20 %, Pinot Noiria ja Pinot Meunieria 40 % kumpaakin. Grand Brut edustaa kuitenkin ehdottomasti talon tyyliä: kukkaisuutta, keveyttä ja harmoonisuutta. Dosagea on 8-11 grammaa. Juoma sopisi erinomaisesti kasvisruokien pariksi. Samppanja oli silkkisen tyylikäs. Kokonaisuus on raikas ja tasapainoinen, elegantti. Tuoksussa oli voita ja pähkinäisyyttä sekä raikkaita hedelmiä. Mineraalinen juoma on pirteä, muttei kirpeä – tasapainoinen yhdistelmä. Perrier-Jouët oli muuten Monacon prinssi Albertin ja Charlenen häiden virallinen samppanja vuonna 2011! Juomaa löytyy myös Alkosta (49,99 €)

Juustoiksi valikoitui tällä kertaa Kolatun Juustolan kotimaisia herkkuja. Valma-lehmänmaitobrie on ihanan kermainen ja kuin tehty viinien kanssa nautittavaksi. Martta-lehmämaitocheddar on mieto ja hieman hapan, oiva suolainen suupala. Juustohyllyjen luona kannattaa olla tarkkana, mikäli mielii tukea kotimaista tuotantoa! Varsinkin perusjuustoista löytyy ”kotitiloiksi” naamioituja ulkomaisia tuotoksia, ja puolestaan taas monista ulkomaiseksi mielletyistä tyylilajeista löytyy ihanat supisuomalaiset vastineet.

Suklaapistaasimansikat

Suklaapistaasimansikat syntyvät helposti ja ovat mukavia naposteltavia vaikka kesäpikinikille tai juhlapöytään.
400 g mansikoita
100-150 g suklaata, esim. Brumbergin maito- tai tummasuklaa
kuorittuja pistaasipähkinöitä tai muita koristeita

Sulata suklaa. Meillä mennään rennosti mikron kautta: matalalla teholla noin 30 sekunnin välein sekoitellen tulee ihan priimaa! Kun joukossa on enää hieman sulamatonta, niin seos on valmis, loput sulavat muun seoksen lämmöstä. Pyöräytä mansikat sulaneessa suklaassa ja sen jälkeen murskatuissa pistaasipähkinöissä. Nosta leivinpaperin päälle kovettumaan. Koristeissa on vain mielikuvitus rajana: erilaiset pähkinät, nomparellit tai vaikkapa keksinmurut toimivat hyvin. Ihania kesän makuja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *