Tänä keväänä on tullut paitsi kokattua entistäkin enemmän, myös käytettyä eri palveluita uusin luovin keinoin: kotiinkuljetukset, kontaktivapaat noudot, tuotteistetut paketit, takeaway-kassit ja monet muut tavat ovat kasvattaneet suosiotaan eri toimijoilla. Ja mikäpä sen lyömättömämpi yhdistelmä ruoan tiimoilta: kotikokki saa vapaapäivän ja alan ammattilainen töitä ja tuloa. Tämä kevät on ollut ravintola-alalla katastrofaalinen ja monilla ei ole ollut mahdollisuutta sopeuttaa toimintaa edes selviytymismoodiin. Me kaikki toivomme, että poikkeusajasta selvitään mahdolllisimman vähin haaverein ja ala saa tarvitsemansa tuen kohti uutta nousua. Hyvää on kuitenkin ollut uusien palveluiden konseptointi – varmasti näistä opeista jää osa käyttöön myös normaalin arjen keskelle.




Me koostimme rennon vegaanisen brunssin kahden eri kahvilan antimilla. Kattauksessamme oli mm. erilaisia salaatteja, hummusta, dipattavia kasviksia, chia-vanukasta, leivonnaisia ja juomia. Monista kahviloista ja ravintoloista voi tilata juuri ne oman maun mukaiset tuotteet, kotiinkuljetettuna tai noudettuna. Kun tarjoiltavat vaativat vain tarjolle esiin nostamisen, niin oman energian voi kohdistaa pöydän kattamiseen kauniisti, kukkien hankintaan (niitäkin saa nyt kotiinkuljetuksella!) ja juomavalintoihin. Täydennykseksi voi hankkia vaikkapa yrttejä, mansikoita ja tuoretta leipää. Poimi pihalta servetin päälle kevään oksia, laita lempimusiikki soimaan ja poksauta pullo auki – rento ja maukas brunssi voi alkaa! Tätä toteutustapaa voi hyvillä mielin soveltaa myös poikkeusajan jälkeen niin brunsseille kuin piknikeillekin. Eikä mikään estä toteuttamista sekä että -taktiikalla: omaa bravuuria voi huoletta täydentää valmiilla antimilla.




Brunssijuomana meillä oli Bernard-Massardin Kuulea Extra Dry -kuohuviini. Bernard-Massard on Luxemburgin suurin yksityinen tuottaja, joka valmistaa kuohuviinejä ainoastaan perinteisellä menetelmällä eli samalla metodilla kuin samppanja. Kuulea tuli markkinoille Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi, suomalaisittain nimettynä ja brändättynä. Myös “perus” Bernard-Massard on oikein kelpo kuohuviini, joka on kuulunut meidän vakiovarusteluihin jo vuosien ajan. Bernard-Massardin kuohuviinit ovat tasalaatuisia, ryhdikkäitä, kuivia ja tasapainoisia, hyvän hinta-laatusuhteen omaavia käyttökuohuvia. Kuplat ovat pieniä ja kestäviä. Kuulea on hennon sitruksinen ja yrttinen. Sen rypäleinä ovat Chardonnay, Chenin Blanc ja Pinon Blanc. Klassikkomaineessa oleva keltaetikettinen Cuvée de l’Ecusson Brutissa on rypäleenä lisäksi Rieslingiä. Vaikka Bernard-Massardit ovat kuivia, ne ovat kuitenkin miellyttäviä – toimivat tarvittaessa myös mukavina totutteluviineinä kuohuvien maailmaan! Kuulea on hinnaltaan 13,99 € (Alko).




Tuottajatalon nimen takana on suloinen tarina: luxemburgilainen Jean Bernard opiskeli 1920-luvulla viinien valmistamista Champagnessa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän palasi kotiseudulleen ja näki siellä Moselin alueen maaperän ja ilmaston tarjoamat oivalliset mahdollisuudet laatuviinien tuotantoon. Hän avioitui neiti Massardin kanssa ja tästä viinitila sai nimensä. Viinitalo on keskittynyt perinteisellä menetelmällä valmistettavaan laadukkaaseen kuohuviiniin. Talon viinit ovat myös Luxemburgin ruhtinassuvun suosiossa. Ota virtuaaliajan hengessä lasi käteen ja astu 360-kierrokselle viinitalon neljään eri kerrokseen: https://www.bernard-massard.lu/en/estates/bernard-massard/
Makupari toivottaa rentoja & nautinnollisia päiviä!